perjantai 8. toukokuuta 2015

Eläimet:Koala

Kuva: Laura

Koala on rauhoitettu pussikarhu, joka elää puissa.

Koalan ruumista peittää paksu turkki. Se on väriltään harmaa tai ruskea, sekä siinä voi olla valkoista. Aikuinen koala kasvaa noin 70-80 cm pituiseksi. Urokset voivat olla naaraita, jopa puolet suurempia. Koalan pää on iso verrattuna muuhun ruumiiseen ja sillä on huomattavan iso nenä, sekä isot karvaiset korvat. Toisin kuin muilla puussa elävillä pussikarhuilla, koalalla ei ole häntää. Sen etu - ja takaraajat ovat suunnilleen yhtä pitkät ja jokaisessa raajassa on viisi varvasta. Takajaloissa kaksi varvasta on kuitenkin kasvanut yhteen. Etutassujen kaksi varvasta sijaitsee hieman erillään muista varpaista, että sen on helpompi tarttua kiinni puun oksaan. Nämä kaksi varvasta sijoittuvat toiselle puolen oksaa, kuin loput kolme.
Naaras koalalla on etupuolella vatsan kohdalla pussi, jossa se kantaa poikasiaan noin seitsemän kuukautta.

Koala elää metsäisillä alueilla Australian itä - ja eteläosissa,

Koalan perusravinto on eukalyptuksen lehdet. Se saattaa kuitenkin joskus täydentää ruokavaliotaan muiden puiden, kuten akasioiden lehdillä.
Eukalyptuksen lehdet ovat joillekin eläimille myrkyllisiä, mutta koalan ruoansulatusjärjestelmä on niin kehittynyt ja mutkikas, että se pystyy käsittelemään eukalyptuksen myrkkyjä.  Täysikasvuinen koala syö vuorokaudessa 200-400 grammaa lehtiä.

Koalan ei tarvitse laskeutua puusta alas, sillä ne saavat lehdistä kaiken tarvitsemansa veden. (Niiden nimi tulee aboriginaalien sanasta, joka tarkoittaa "ei juo").

Naaras koala synnyttää 35 vuorokauden kuluttua hedelmöityksestä.
Poikasia tulee yleensä vain yksi kerrallaan, mutta kaksoset ovat mahdollisia. Vastasyntynyt koalan poikanen on vain sentin pituinen ja painaa gramman. Poikanen kömpii itse emonsa pussiin, jossa koala emo imettää poikastaan seitsemän kuukauden ajan, jonka jälkeen se kapuaa emon selkään pussin käydessä ahtaaksi. 

Koalojen pahin uhka on nykypäivänä niiden elinympäristön tuhoutuminen. Ihmiset raivaavat koalan  tarvitsemia metsiä maataloutta ja asutusta varten.
Suurimman uhkan kuitenkin aiheuttaa koalan sairaudet, kuten esimerkiksi klamydia, joka on koalien keskuudessa hyvin yleistä. Tämän lisäksi koalat kärsivät myös syövistä.

Koala on yksi Australian tunnetuimmista ikoneista, sekä yksi suosituimmista turistinähtävyyksistä. Se on Queenslandin virallinen kansalliseläin.


-Tuisku

1 kommentti: