perjantai 8. toukokuuta 2015

Väestöjakauma

90% Australialaisista on Eurooppalaisten jälkeläisiä. Niistä suurin osa on tullut Brittein Saarilta. Aboriginaaleja oli vuonna 2007 n. 460 000. Aboriginaaleja syrjivät kohdat poistettiin maan perustuslaista vuonna 1967. Australian valtauskonto on kristinusko. Siellä ei ole valtionuskontoa. Vuoden 2011 tilastojen mukaan Australian väestöstä 61% oli kristittyjä. Niistä oli katolilaisia 27%. Kristittyjen osuus väestöstä on jo pitkään laskenut.

Australiaan tuli ihmisiä Aasiasta n. 40 000-50 000 vuotta sitten. Eurooppalaiset päätyivät sinne kolonialismin aikana. Nykyisin monet alkuperäisasukkaista asuvat reaervaateissa Länsi-Australian, Pohjoisterritorion ja Queenslandin syrjäisimmillä seuduilla.


-Juho



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti